Nykyään yhä useammat ymmärtävät, että klassiseen fysiikkaan pohjannut mekanistis-materialistinen maailmankuva on puutteellinen. Fyysisten ja biologisten tekijöiden lisäksi myös ihmisen psyykkiset, sosiaaliset ja eettiset piirteet ovat osa todellisuuden dynaamista kudosta. Virheellisten perusoletusten ruokkima luonnontieteellisen ja humanistisen lähestymistavan jyrkkä vastakkainasettelu on lieventymässä.

Filosofiassa on vuosisatoja keskusteltu siitä, onko ihminen pohjimmiltaan kone vai henkinen olento. Todellisuuden tulkitseminen yksiulotteisesti joko aineelliseksi tai henkiseksi on hämärtänyt käsitystä ihmisen sisäisen todellisuuden luonteesta ja merkityksestä – kuinka tietomme, arvomme ja päämäärämme vaikuttavat myös ulkoisen maailman muotoutumiseen. 

Uuden ajan taitteessa muotoiltu hiukkasmekanistinen maailmankuva on muuttumassa, ja sen myötä ihmisen asema ja mahdollisuudet maailmassa valottuvat uudella tavalla. Maailma ei ole ennustettava kellokoneisto, vaan kokonaisuus, joka sisältää lukemattomia polkuja ja kehitysmahdollisuuksia. Mitkä niistä toteutuvat riippuu myös ihmisen omasta toiminnasta.