Uuden ajan taitteessa muotoiltu hiukkasmekanistinen maailmankuva on muuttumassa, ja sen myötä ihmisen asema ja mahdollisuudet maailmassa valottuvat uudella tavalla. Maailma ei ole ennustettava kellokoneisto, vaan kokonaisuus, joka sisältää lukemattomia polkuja ja kehitysmahdollisuuksia. Mitkä niistä toteutuvat riippuu myös ihmisen omasta toiminnasta. 

Lähes sata vuotta jatkunut kvanttimekaniikan tulkintakeskustelu on osoittanut, että luonnontieteellä perustellun materialismin perusteet horjuvat. Kaikki todellisuuden ilmiöt eivät ole varmuudella ennustettavissa tai yksinkertaisista perusosasista rakennettavissa. Vaikka monet pitävät edelleen determinismiä (ehdotonta ennustettavuutta), reduktionismia (monimutkaisten ilmiöiden palautumista yksinkertaisiin osiinsa), sekä syrjässä olevan objektiivisen havaitsijan olettamusta tieteellisyyden mittana, nämä ihanteet ovat vain makroskooppiseen maailmaan sopivia puolitotuuksia. Kvantti-ilmiöiden ymmärtämiseksi klassiseen fysiikkaan nojautunut todellisuuskäsitys on arvioitava uudelleen. Miksi kaukana toisistaan olevat ilmiöt voivat sisäisesti kytkeytyä toisiinsa ja miten niiden muotoutuminen voi riippua myös ihmisen toiminnasta? Tällaisia yhteyksiä ei voi mitenkään ymmärtää klassisen fysiikan kehyksessä.

Modernin fysiikan filosofiset perusteet ja uuden tutkimuksen myötä avautuneet haasteet todellisuuskäsityksen uudistamiseksi ovat KalpaTarun keskeistä osaamisaluetta. Nämä teemat valottuvat monipuolisesti väitöskirjassani Quantum Metaphysics, the role of human beings within the paradigms of classical and quantum physics ja siihen pohjautuvassa suomenkielisessä teoksessa Kvanttilainen todellisuus (Gaudeamus, 2008) Pähkinänkuoressa asia löytyy seminaariesitelmästä Significance of a comprehensible model of reality. Kysymystä siitä, miten tiede ja uskonto mahtuvat samaan kuvaan käsittelen Areiopagin artikkelissa Scientia ja sapientia – ihmiskunta maailmanlaajuisten haasteiden edessä.