EEG-avusteinen meditaatio on KalpaTarun ja BM-Sciencen kehittämä ainutlaatuinen lähestymistapa, jossa perinteisten meditaatiotekniikkojen vaikutusta voidaan seurata aivoaalloissa tapahtuvien muutosten avulla. Menetelmän avulla saadaan yksilöllistä tietoa aivojen toiminnasta, minkä pohjalta voidaan valita kullekin parhaiten sopiva meditaatioharjoitus. Aivotoimintojen optimoituessa niin mielen selkeys, keskittymiskyky kuin kykyä rentoutua paranevat.
Yksilöllisen valmennuksen lisäksi tarjolla on myös myös kursseja, jossa osallistujat tekevät päivittäin kullekin räätälöidyn 20 minuutin meditaatioharjoituksen. Mittausten lisäksi ohjelmaan sisältyy myös mielentaitoja syventäviä seminaareja, joissa on mahdollisuuden keskustella harjoitukseen liittyvistä kokemuksista.
Nämä palvelut ovat erityisen hyödyllisiä henkilöille, jotka haluavat aloittaa meditaatioharjoituksen tai syventää sitä turvallisesti hyödyntämällä objektiivista tieteellistä tietoa aivojensa toiminnasta ja mielenterveydestä.
Lähestymistavassa kunnioitetaan sekä idän vanhaa viisautta että modernia teknologiaa. Se syntyi kuin itsestään, kun Tarja Kallio-Tamminen oli kvanttimekaniikan mittausongelman myötä havahtunut siihen, että vallitseva maailmankuva ei sisällä riittäviä välineitä ymmärtää havaitsijan vaikutusta ja yhteyttä ympäristöönsä. Todellisuuskäsityksen uudistaminen edellyttää mielen ja tietoisuuden parempaa mallittamista, mikä johti KalpaTarun yhteistyöhön BM-Sciencen kanssa. BM-Sciencessa aivojen ja mielen suhdetta selvitetään neurotieteellisin keinoin, käyttäen ja kehittäen uusinta qEEG-kuvantamista. Meditatiivinen perinne, tiede ja teknologia avaavat uusia lähestymistapoja perinteisesti lähinnä filosofien pohtiman psykofyysisen ongelman ratkaisemiseen.
Aivojen toiminta ja mielensisällöt ovat läheisessä yhteydessä keskenään. Kvantitatiivisella qEEG:llä mitattu aivokäyrä (elektroenkefalogrammi) heijastaa varsin tarkasti mielen tiloja ja toimintatapoja. Toisaalta mittauksilla saadaan tietoa myös mielensisältöjen vaikutuksista; kuinka aivotoiminnot voivat uusien ajatusten ja kokemusten myötä muuttua. Nämä neurotieteen objektiiviset havainnot tukevat idän meditatiivisten perinteiden kokemuksellista tietoa ihmisen sisäisen kasvun ja kehittymisen mahdollisuudesta. Sopivat asana-, hengitys- ja meditaatioharjoitukset toimivat tänäkin päivänä. Jokainen voi niillä itse vaikuttaa elintoimintoihinsa ja mielensä sisältöihin.
Säännöllisen harjoittelun vaikutus aivotoimintoihin voidaan todentaa objektiivisesti kahdella qEEG mittauksella. Jos vaikutus on suotuisa, aivotoimintojen eri osa-alueita mittaavan profiilin tulokset siirtyvät myöhemmässä mittauksessa kohti optimaalisen toiminnan aluetta. EEG-avusteisuus antaa täten mahdollisuuden aivojen toiminnan optimoimiseen, mikä luonnollisesti näkyy myös mielen ja käyttäytymisen tasolla. Ohjelma nojaa kahteen BM-Science - Brain and Mind Technologies Research Centre kehittämään innovatiiviseen mittariin:
- BrainMind Audit antaa havainnollisen kuvan yksilön aivotoimintojen vahvuuksista ja heikkouksista. Profiilin evaluointimittareista valppaus, kognitiivisten- ja muistitoimintojen nopeus, stressinhallinta ja aivojen kokonaisvoimavarojen määrä, liittyvät yksilön aivotoimintoja ohjaaviin keskeisiin resursseihin. Sisäinen fokusoituminen, tunne-motivoituvuustaipumus, sosiaalisuus ja ahdistuneisuuden suuntautuminen kuvastavat aivoihin tallentuneita taipumuksia reagoida tilanteisiin tietynlaisilla tavoilla. Profiili on hyödyllinen itsetuntemuksen lisäämisessä. Sen myötä eri tyyppisille yksilöille pystytään myös valitsemaan sopiva tietoisuustaito/meditaatio harjoitus, jonka tiedetään toivotulla tavalla muokkaavan esim. keskittymis- ja huomiokykyä.
Katso vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus täältä.
- Self-Me-I Indeksi tavoittaa minuuden kokemuksessa meditaation myötä havaittavia muutoksia.
‘Self’ viittaa viittaa minän korkeimpaan ulottuvuuteen, jonka myötä yksilö voi tiedostaa oman käytöksensä ja toimintansa (todistava tietoisuus). Tämän tekijän kautta voimme kontrolloida havainto- ja huomiokykyämme ja kokea sellaisia tiloja kuin rakkaus, myötätunto ja ilo.
’Me’ viittaa maailmassa läsnä olevaan yksilöön, jolla on tietty keho, aistit, tunteet, muistot. Tämän kehollisen tekijän myötä voimme olla läsnä elämämme tapahtumisessa.
’I’ viittaa minäkuvaan. Tämä reflektoitu minä osallistuu näköavaruudellisen ja mielensisäisen kuvaston muotoutumiseen, elämänkerrallisten muistojen mieleen palauttamiseen, merkitysperusteiseen ja loogiseen prosessointiin sekä kielen ymmärtämiseen ja kykyyn luoda kertomuksia.
Meditaation vaikutuksesta minuuden eri aspektien (kuten Self, Me, I) muutoksiin on vastikään julkaistu kaksi neurofysiologista tutkimusta. Katso esittely täältä.
EEG-mittarit sisältyvät KalpaTarun tarjoamiin EEG-avusteisen meditaation pakettikokonaisuuksiin. Ne voivat sisältyä myös joihinkin muihin valmennuksiin ja kursseihin, tai olla niihin yhdistettävissä lisämaksusta. Kaikki BM-Sciencen EEG-palvelut, riskikartoitukset ja yksilölliset lisäravinneohjelmat voi tilata myös KalpaTarun kautta. Ota yhteyttä.
EEG-avusteisen meditaation projektin tieteellinen tavoite on saada lisää tutkittua tietoa aivojen ja mielen vuorovaikutuksesta, ja ihmisen kyvystä säädellä sisäisiä tilojaan. Lisäksi etsimme entistä turvallisempia ja tehokkaampia meditaatio menetelmiä, jotka sopivat paremmin myös terapeuttiseen kayttöön. Luvallasi tuloksiasi voidaan käyttää myös tutkimustarkoituksiin.
Dosentti Paavo Pylkkänen (Helsingin yliopisto) kommentoi projektia:
"Erilaiset tietoisuutta koskevat näkökulmat yhdistyvät upealla tavalla BM-Sciencen ja KalpaTarun yhteistyön tuloksena syntyneessä EEG-avusteisessa meditaatiossa. PhDs Fingelkurtsin veljesten (BM-Science) huippuosaaminen EEG-analyysissä kohtaa siinä FT Tarja Kallio-Tammisen (KalpaTaru) syvällisen filosofisen ja luonnontieteellisen näkemyksen ja siihen pohjaavat meditaatioharjoitukset. Kun ”kova” luonnontiede ja ”pehmeä” meditaatio usein nähdään vastakkaisina toisilleen, tässä ne ohjaavat ja täydentävät toisiaan ainutlaatuisen lupaavalla ja hedelmällisellä tavalla.”
Lisäkommentteja antaa DI Tapio Saarinen. (tekn.), joka oli yksi ensimmäisistä EEG-ohjatun meditaatioprojektin käyttäjistä vuonna 2013. Hän kuvailee kokemuksiaan omassa blogissaan osassa 1 ja osassa 2.