Joogafilosofia ja -psykologia

Jooga on kokonaisvaltainen oppijärjestelmä, joka tukee ihmisen omaehtoista kehitystä sekä käytännön että teorian tasolla. Joogaharjoituksiin syventymällä jokainen voi edistää terveyttään ja parantaa elämänsä laatua; oppia tietoisesti vaikuttamaan niin elinvoimaisuuteensa kuin mielensä sisältöihin. Harjoituksen myötä yksilö voi herätä huomaamaan ”normaalin tiedostamattomuutensa”- tilan, jossa automatisoituneet toimintamallit ja ympäristö pitkälle sanelevat hänen elämänsä suunnan. Käyttämällä kykyämme tietoisesti tunnistaa ja kontrolloida reaktioitamme, voimme tasapainottaa elämäämme, saada käyttöömme uutta voimaa ja energiaa. 

Joogaa on pitkään käytetty keskeisenä henkisen kehityksen ja puhdistautumisen välineenä niin hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa kuin sikhismissäkin. Mitään uskontoa se ei kuitenkaan ole, pikemminkin kokemuksellista tiedettä. Joogan perinne on välittynyt vuosituhansien ajan suullisesti opettajalta oppilaalle. Ajanlaskumme alun aikoihin Intiassa vaikuttanut Patanjali kirjoitti joogasutriinsa ensimmäisen yhtenäisen ja systemaattisen esityksen joogan teoreettisista ja käytännöllisistä puolista. KalpaTarun joogafilosofia perustuu Tarja Kallio-Tammisen nykypäivän tietoa ja tarpeita vastaavaan tulkintaan Patanjalin syvällisestä aforismikokoelmasta. Perinnettä kunnioittava, mutta sitä samalla omakohtaisen tiedon ja kokemuksen pohjalta rohkeasti uudistava käännös heijastaa tekijänsä luottamusta siihen, että luonnon suuri viisaus on tänäänkin jokaisen käytettävissä, joka hiljentyy sitä tavoittamaan.

Käytännöllisempi kivijalka KalpaTarun itsensä tiedostamista ja sisäistä kasvua tukevalle joogapsykologialle tulee joogaan läheisesti liittyvästä, mutta länsimaisilla käsitteillä vaikeammin luokiteltavasta tantra-perinteestä, joka korostaa sisäisten energioiden hallintaa ja elämänvoimaa. Vaikka jokaisella meistä on oma reittinsä kohti yksilöllistymistä ja laajempaa ymmärrystä, ihmisen tilannetta ja sisäisten voimavarojen dynamiikkaa jäsentävä cakra-symboliikka auttaa valaisemaan haasteita, joita kukin voi elämänsä koulussa kohdata. Itämaisessa perinteessä ihminen on lähtökohtaisesti nähty monitasoisena kompleksina kokonaisuutena, jonka kehityksessä fyysiset, emotionaaliset ja mentaaliset tekijät limittyvät toisiinsa. Tällöin myös erilaisia häiriöitä ja haitalliseksi osoittautuneita ehdollistumia voidaan työstää monin toisiaan täydentävin tavoin. Erilaisista jooga- ja meditaatiomuodoista jokainen voi loytää itselleen sopivan harjoitustavan. 

Ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin riippuvuus toisistaan on alettu yhä paremmin tiedostaa myös länsimaisissa hoito- ja terapiakäytännöissä. Myös ymmärrys yksilön sisäisen todellisuuden rakenteista ja muotoutumisesta on Freudin ja Jungin syvyyspsykologian myötä kasvanut. Esimerkiksi monet sensomotorisen traumaterapian, skeematerapian ja tunnelukkojen käsitteet ovat selvästi sukua samskaran ja vasanan käsitteille, joiden Patanjali näki häiritsevän mielen selkeyttä ja levollisuutta. Patanjalin ohjeet näistä erilaisten kokemusten myötä mieleen syntyneistä rakenteista vapautumiseksi ovat tänä päivänä yhtä tehokkaita ja ajankohtaisia kuin 2000 vuotta. Käsitys ihmisen syvemmästä luonteesta ja häneen sisältyvistä kehitysmahdollisuuksista voisi lisääntyä, jos yhdistäisimme kontemplatiivisen metodin tuottaman vanhan viisauden moderniin tietämykseen, jota esimerkiksi aivokuvantaminen ja muu neurofysiologinen tietämys tarjoaa. Voisimme luoda entistä tehokkaampia, yksilölliset erot paremmin huomioivia metodeita henkisen kasvun ja kehityksen edistämiseen.Guruja, joogeja ja filosofeja -kirjan kansi

Olen parhaillaan kirjoittamassa kirjaa, jonka työnimenä on Itsetuntemusta joogasta. Käsittelen itämaisen ja länsimaisen lähestymistavan suurten linjojen eroja myös artikkelissa Muodon ja materian leikki, onko intialainen ajattelu sukua modernille fysiikalle, joka on julkaistu teoksessa Guruja, joogeja ja filosofeja - Intian filosofiaa (WSOY, 2008)